Päivällä, kun kuljettajat ajavat tunneliin kirkkaasti valaistusta ulkoa, ulkovalo on paljon kirkkaampi kuin tunnelin sisällä. Tämä estää heidän silmiään sopeutumasta välittömästi, ja tunnelin suuaukko näyttää pimeältä "aukolta", minkä vuoksi yksityiskohtien, kuten esteiden ja hitaasti liikkuvien ajoneuvojen, havaitseminen on mahdotonta. Tämä on suuaukolla kriittisin ja vaarallisin ongelma.

"Mustan aukon vaikutuksen" torjumiseksi sisäänkäyntialueelle on asetettava erittäin korkea valaistuskirkkaus, mikä tarkoittaa, että on asennettava suuri määrä suuritehoisia lamppuja, mikä johtaa erittäin korkeaan energiankulutukseen ja valtaviin käyttökustannuksiin.

Luonnonvalon kirkkaus tunnelin ulkopuolella vaihtelee ajan, sään ja vuodenajan mukaan. Lisäksi suuremmat ajoneuvonopeudet vaativat tasaisemman kirkkauden siirtymän, mikä asettaa suurempia vaatimuksia sisäänkäyntivalaistuksen kirkkaussuunnittelulle. Myös häikäisyä on hallittava uusien turvallisuusriskien välttämiseksi.

Huonolaatuiset tai perinteiset lamput kärsivät voimakkaasta valon heikkenemisestä, ja kirkkaus laskee merkittävästi käytön jälkeen. Värilämpötilan vaihtelu johtaa epätasaisiin valon väreihin tien varrella, mikä vaikuttaa visuaaliseen mukavuuteen ja turvallisuuteen. Irrationaaliset valonjakokulmat johtavat myös tunnelivalaistuksen heikkoon tasaisuuteen.

Eri merkkien ja sukupolvien laitteiden ja protokollien yhteensopimattomuus tekee olemassa olevien tunnelivalojen jälkiasennuksesta vaikeaa. Lisäksi älykäs valaistus on kallista ja vaatii suuria alkuinvestointeja. Haasteena on myös valaistusjärjestelmän ja muiden järjestelmien, kuten liikenne- ja turvallisuusjärjestelmien, yhteentoimivuus.

Ihmissilmä tarvitsee sopeutumisajan siirtyessään kirkkaasta pimeään. Siirtymäalue on siirtymä sisääntuloalueesta. Tämä fysiologinen viiveprosessi on turvallisuusonnettomuuksien pääasiallinen syy.

Jos siirtymäalueen kirkkaus ei muutu jatkuvasti ja asteittain, vaan siinä on selviä askelmia tai hyppyjä, se pakottaa kuljettajan säätämään näköään usein, mikä lisää näköväsymystä ja epävarmuutta.

Tien tasaisen kirkkauden varmistamiseksi valot on sijoitettava ja järjestettävä tietyssä järjestyksessä. Jos valonjako on kuitenkin huonosti suunniteltu tai valot on asennettu väärään kulmaan, ne voivat helposti paistaa suoraan kuljettajan silmiin aiheuttaen häiritsevää tai epämukavaa häikäisyä, mikä puolestaan ​​heikentää näkyvyyttä.

Keskiosassa on suuri määrä lamppuja, joiden on oltava käynnissä 24/7, mikä tekee niistä valtavan energiansyöjän tunnelissa. Jos käytettäisiin perinteisiä suurpainenatriumlamppuja tai tehottomia LED-lamppuja, sähkökustannukset olisivat häkellyttävät.

Yksitoikkoiset valaistusympäristöt ja suljetut tilat voivat helposti aiheuttaa kuljettajille näköväsymystä, keskittymiskyvyn heikkenemistä ja reaktioajan pidentymistä, mikä on erityisen ilmeistä pitkissä tunneleissa.

Lamppujen suuri määrä pidentää huoltoaikaa ja lisää vikojen esiintyvyyttä. Perinteisesti viallisia lamppuja on vaikea tai jopa mahdotonta havaita ajoissa. Huolto vaatii osittaisia ​​teiden sulkemisia, mikä lisää toiminnallisia riskejä.

Tämä on tunnelin poistumiskohdan ydin ja vaarallisin kipupiste. Heti kun kuljettaja poistuu tunnelista, uloskäynti on kuin erittäin kirkas "valkoinen aukko". Voimakas häikäisy aiheuttaa kuljettajan näön pimenemisen, mikä tilapäisesti heikentää hänen näkökykyään.

Harvinaisissa tapauksissa, jos poistumisalueen kirkkaus on liian korkea ja yhteys ulkoiseen kirkkauteen on luonnoton, kuljettaja voi nopeasti ohittaessaan tuntea tunnelin porttialueen mustana kehyksenä visuaalisen pysyvyyden vuoksi poistuttuaan tunnelista. Tätä kutsutaan "mustan kehyksen vaikutukseksi". Vaikka se ei ole yleistä, se voi myös häiritä näköä.

Päivällä uloskäyntialueelle suunniteltu kirkas valaistus voi olla liian kirkas yöllä, aamunkoitteessa tai hämärässä. Tämä johtaa merkittävään virrankulutukseen, kun sitä ei tarvita. Lisäksi tunneli on pimeä, ja liian kirkas uloskäyntialue muuttuu itsessään "valkoiseksi aukoksi", mikä voi myös aiheuttaa epämukavuutta ja häikäisyä kuljettajille.